Kirjoittanut tyollistavahevonen | lokakuu 7, 2010

Tallipiian kokemukset osuuskuntatoiminnasta

Tallipiika Leena-Mari Kinnunen aloitti yritystoimintansa Intotalon työvoimakoulutuksena järjestämästä Ensiaskel-valmennuksesta. Valmennuksen ajoitus oli Leena-Marille täydellinen. Viiden kuukauden koulutuksen aikana hän sai hiottua liiketoimintasuunnitelmaansa asiantuntevien valmentajien avulla samalla kun hänellä oli tilaisuus toteuttaa osa-aikaisesti asiakasprojekteja.

Valmennuksen päätyttyä Leena-Mari jatkoi Intotalon osuuskunnan aputoiminimenä puolentoista vuoden ajan. Leena-Marille oli alusta saakka selvää, että hän haluaa jossain vaiheessa toimia itsenäisenä yrittäjänä ja hän esiintyikin alusta saakka asiakkailleen Tallipiika-nimellä vastaten itse yrityksensä toiminnasta ja markkinoinnista hallinto- ja laskutusasioiden hoituessa osuuskunnan kautta.

Leena-Mari toimi osuuskunnan projektityöntekijänä, joten hän ei ollut varsinainen osuuskunnan jäsen eikä maksanut sen jäsenmaksua. Osuuskunnalle maksettiin ennakkoon sovittava provisio laskutuksesta. Leena-Mari määritteli itse palveluidensa hinnat, hinnoittelua kuitenkin mietittiin huolella Ensiaskel-valmennuksen aikana, koska yritystä haluttiin alusta saakka pyörittää kestävällä pohjalla.

Osuuskunnassa toimittuaan Leena-Mari päätti olevansa valmis täysin itsenäiseen yrittäjyyteen ja perusti oman toiminimensä. Yritysmuodon muuttaminen ei vaikuttanut tarjottaviin palveluihin eikä se juuri näkynyt asiakkaille. Suurin muutos itsenäisessä yrittäjyydessä oli lisääntynyt vastuu. Osuuskunnassa toimiessa taustalla oli aina tukijoita, yksityisyrittäjänä pitää osata itse verkostoitua. Talousasioiden hoidossa Leena-Mari käyttää nykyään tilitoimistoa apuna.

Leena-Mari sanoo, että ilman osuuskuntaa hän tuskin olisi nykyisessä tilanteessa. Yrityksen liikeidean miettiminen vaati niin paljon energiaa, ettei hän olisi jaksanut perehtyä yrityksen perustamiseen liittyviin paperitöihin siinä tilanteessa, vaikka paperityöt eivät lopulta olleet niin vaikeita kuin hän oli pelännyt.

Lue lisää Leena-Marin polusta Tallipiika-yrittäjäksi täältä.

Hevospalveluosuuskunta

Työllistävä Hevonen –hankkeen kautta suunniteltu hevospalveluosuuskunta on yhä suunnitteluasteella. Paljon työtä on jo tehty, osuuskunta on herättänyt runsaasti mielenkiintoa ja monet ihmiset ovat kiinnostuneita toiminnasta.

Suunnitteilla oleva osuuskunta eroaa Leena-Marin toiminnasta Intotalossa sillä, että mukaan on tarkoitus saada useita hevosalan ammattilaisia, jotka voivat tarjota palveluitaan joustavasti yhteistyössä. Keski-Suomi myös eroaa Kainuusta toiminta-alueena mm. etäisyyksien osalta.

Leena-Mari kannustaa kaikkia hevosalan yrittäjyydestä kiinnostuneita kokeilemaan yritystoimintaa osuuskunnan kautta. Osuuskunta antaa mahdollisuuden keskittyä pelkkään työhön, koska jäsenen ei tarvitse keskittyä yrityksen paperitöihin. Osuuskunta onkin matalan kynnyksen väylä yrittäjämäiseen toimintaan. Tärkeintä on oma-aloitteisuus ja into kokeilla, vaikka hevosyrittäjyydestä ei tulisikaan elämäntyötä. Osuuskunnan kautta voi tarjota palveluita hyvin myös osa-aikaisesti muun työn ohella.

Hevospalveluosuuskunnan suunniteltu jäsenmaksu olisi 200 euroa, minkä saa takaisin jos jäsen päättää erota osuuskunnasta. Osuuskunnassa toimiminen ei vie osakkaalta oikeutta työttömyystukiin. Osuuskunta ei ole myöskään esteenä starttirahan hakemiselle, jos osakas haluaa myöhemmin perustaa oman yrityksensä Leena-Marin tavoin.

Leena-Mari kehottaa kaikkia hevosalan osaajia miettimään omaa osaamistaan ja mitä palvelua he voisivat erityisesti tarjota. Mitään sellaista ei kannata tarjota, jonka osaamisesta ei ole varmuutta. Leena-Mari kehottaa korostamaan markkinoinnissa ostopalvelun helppoutta asiakkaille. Kynnys edes osa-aikaisen työntekijän palkkaamisen hevosalalla on suuri. Yrityksen tai osuuskunnan kautta palvelua on helpompi myydä yrityksille, koska asiakas välttyy työnantajavelvoitteilta eikä hänen tarvitse sitoutua pitkiin työsopimuksiin. Ostopalvelu on yrittäjälle myös turvallinen ratkaisu verrattuna pimeään työvoimaan, koska palveluntarjoaja huolehtii itse vakuutusturvastaan.

Leena-Mari uskoo, että Tallipiian tapaisille yrityksille on tulevaisuudessa yhä enemmän kysyntää. Jo muutaman vuoden kokemuksella hän on huomannut, että vastaavaa palvelua tarjoavin yritysten määrä on lisääntynyt. Leena-Mari uskookin, että Hevospalveluosuuskunnan toiminnalle on kysyntää Keski-Suomessa. Samaan lopputulokseen on päätynyt myös Työllistävä Hevonen –hankkeen projektityöntekijä Jaana Strömberg kiertäessään Keski-Suomen hevostalleja hankkeen aikana.

Päivitys 30.12.2010

Viimeisin päivitys osuuskunnan tilanteesta löytyy tästä linkistä. Osuuskunta on siis yhä tarkoitus perustaa, vaikka suunnitelmat eivät edenneetkään toivotussa aikataulussa ja tavoite osuuskunnan perustamisesta hankkeen toiminta-aikana jäi toteutumatta


Kategoriat

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.