Työllistävä Hevonen -hanke on saapunut maalisuoralle ja on turvan mitan päässä maalilinjasta!
Maalisuoralla asetelmat ovat yleensä sellaiset, että joko siellä juhlitaan tai sitten petytään. Hankkeessa asetelmat olivat sellaiset, että koska kova matkavauhti sopi meille, niin maalilinja ylitetään juhlavissa, mutta vähän haikeissakin merkeissä.
Palkintokehään tulisi kutsua suurimman työn tehneet yhteistyökumppanit eli hevostalliyrittäjät. Suuret kiitokset kuuluvat teille!
Ilman teidän ennakkoluulotonta asennettanne ja haluanne auttaa nuoria, ei olisi mahdollistunut kaikkiaan 56 eri mittaista ja eri tyyppistä työllistämistoimenpidettä talleilla. Te tarjositte mahdollisuuden kokeilla hevosalaa ohjatusti, sitouduitte työharjoitteluiden oppimistavoitteisiin ja monet teistä tarjosivat myös oppisopimuspaikan, määräaikaiseen työsuhteen tai jopa vakituisen työsuhteen hankkeen jäsenille. Mutta, mikä tärkeintä, olette hyvin tärkeitä ihmisiä jokaiselle nuorelle, erityisesti tässä vaiheessa, kun useat ovat vasta opettelemassa ensimmäistä kertaa työelämää.
Onkin ollut enemmän kuin ilahduttavaa tässä hankkeen loppuvaiheessa kuulla monen talliyrittäjän kertovan ylpeänä omasta tiimistään, työntekijöistään. Tämä on hyvin tärkeä asia oivaltaa, että jokaisessa tallissa työskentelevät henkilöt ovat vastuussa koko työpaikan hyvinvoinnista ja positiivisesta työilmapiiristä. Jokainen siellä työskentelevä kantaa oman kortensa kekoon työyhteisön hyvinvoinnin eteen. Tällainen positiivinen ylpeys omasta tiimistä voi jopa sysätä liikkeelle isommankin pallon, eli nostaisimme laajemminkin koko alan profiilia myönteisempään suuntaan. Hankkeessa onkin myös pyritty tuomaan hevosalaa tutummaksi viranomaisille, joten uskoisimme, että asiointi työllistämisviranomaisten kanssa on jatkossa alueellamme helpompaa.
Työllistävä Hevonen -hanke poistuu varikolle jäähdyttelemään ja vuoden vaihteessa riisutaan loputkin varusteet. Mutta yhden asian loppu on aina uuden asian alku, joten katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan
.
Jaana Strömberg, Projektityöntekijä




