Kirjoittanut tyollistavahevonen | 24 elokuun, 2010

Tilitoimisto pienyrittäjän apuna

Kirjanpito on yksi yrityksen pyörittämiseen liittyvistä välttämättömyyksistä, joka voi monesta yrittäjästä tuntua ikävältä ja aikaa vievältä velvollisuudelta. Kirjanpito vaatii yrityksen koosta riippumatta tarkkuutta ja perehtymistä usein muuttuviin lakimääräyksiin. Myös pienten yritysten kannattaakin harkita tilitoimiston palveluiden käyttämistä. Taloushallinnon ulkoistaminen vapauttaa yrittäjän aikaa varsinaiselle yritystoiminnalle.

Tilitoimisto voi parhaimmillaan olla pienyrittäjälle arvokas tuki ja kumppani, jonka avulla voi säästyä sekä aikaa että rahaa. Tilitoimiston apua voi käyttää kirjanpidon ohella esimerkiksi verotus- ja palkanmaksuasioissa. Monilta tilitoimistoilta voi saada myös neuvontaa yrityksen talousasioista. Tilitoimiston apua kannattaa hyödyntää jo yrityksen perustamisvaiheessa tai sukupolvenvaihdostilanteissa.

Asiantunteva kirjanpitäjä osaa myös neuvoa yritystä hyödyntämään kaikki verotukselliset edut ja muut mahdolliset taloudelliset tuet.

Taloushallintoliiton sivulta löytyvän hakutoiminnon avulla voit etsiä tilitoimistoja alueeltasi. Sivulta löytyy myös lisätietoa tilitoimistojen palveluista ja toiminnasta sekä hyödyllinen opas taloushallintopalvelujen ostajalle.

Alhaalla on listattu esimerkkejä tilitoimistoista Keski-Suomen alueella, jotka markkinoivat palvelujaan erityisesti pienyrityksille.

Hankasalmi:

Tilitoimisto Marita Mäkinen

Tilitoimisto Marita Mäkinen tarjoaa yksilöllisesti räätälöityä palvelua. Yritys tarjoaa kaikki normaalit tilitoimiston palvelut ja muitakin palveluita sopimuksen mukaan.

Tilitoimiston toimipaikka sijaitsee Hankasalmen Niemisjärvellä, mutta palvelua tarjotaan sähköisesti ja postin välityksellä kaikkialle Suomeen.

http://tili.nettisivu.org/

Joutsa:

TR Laskenta Oy

TR Laskenta Oy on täyden palvelun tilitoimisto, jonka toimintaperiaatteina ovat asiakaskeskeisyys, luottamus ja joustava, henkilökohtainen palvelu.

TR-Laskenta Oy:n toimisto sijaitsee Joutsan keskustassa.

http://www.trlaskenta.fi/

Jyväskylä:

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki -Osuuskunnan Tilitoimisto

KYT:n palveluihin kuuluu tilitoimisto, joka on perustettu vuonna 2000. Tilitoimisto on erikoistunut tarjoamaan palveluita kolmannen sektorin yhdistyksille ja sosiaalisille yrityksille asiakkaiden tarpeiden mukaan. Tavoitteena on kehittää toimijoiden taloushallintoa ja vapauttaa resursseja varsinaisen toiminnan toteuttamiseen. Tilitoimisto myös hoitaa EU-projektien taloushallintoa.

Osuuskunnan toimipiste sijaitsee sijaitsee Jyväskylän keskustan läheisyydessä.

http://www.kyt.fi/tilitoimisto/index.html

Tilitalo Tuula Aaltonen Ky

Tilitalo Tuula Aaltonen Ky on vuonna 1998 perustettu tilitoimisto, joka tarjoaa kokonaisvaltaista palvelua erityisesti pk-yrityksille.

Yrityksen toimipiste sijaitsee Jyväskylän keskustan läheisyydessä

http://www.tilitaloaaltonen.fi/

Auria Yrityslaskenta

Auria Yrityslaskenta on tilitoimisto, joka on perustettu palvelemaan erityisesti pk-yritysten tarpeita taloushallinnan kaikilla alueilla.

Yritys panostaa toiminnassaan ystävälliseen asiakaspalveluun, luotettavuutta ja ammattitaitoa unohtamatta.

Yrityksen toimisto sijaitsee Jyväskylän keskustassa mutta asiakkaita löytyy ympäri Suomea.

http://auriayrityslaskenta.fi/

Jyvässeudun Laatulaskenta Tmi

Jyvässeudun Laatulaskenta tarjoaa kaikkia pienyrittäjän tarvitsemia taloushallinnon palveluja.

Yrityksen toimipiste sijaitsee Jyskässä Jyväskylän kunnan alueella.

http://www.laatulaskenta.fi/

Tilisiipi Ky

Tilisiipi Ky on palveleva tilitoimisto, jonka ideana on tarjota laadukkaita ja asiakkaan liiketoiminnan tavoitteita tukevia tilitoimistopalveluja. Tehokkaan kulu- ja toimintarakenteen ansiosta yritys pystyy tarjoamaan kilpailukykyistä hinnoittelua, joka sopii pienenkin yrityksen budjettiin.

TiliSiipi Ky:n toimisto sijaitsee Palokassa Jyväskylän kunnan alueella.

http://www.kolumbus.fi/tilisiipi/

Kirjanpitopalvelu Jauhiainen

Kirjanpitopalvelu Jauhiainen on tilitoimisto, jonka toiminta-ajatuksena on tuottaa laadukkaita taloushallinnon palveluja pk-yrityksille. Kokonaisvaltainen palvelu räätälöidään jokaiselle asiakkaalle yksilöllisten tarpeiden perusteella.

Yrityksen toimipiste sijaitsee Mannilassa Jyväskylässä.

http://personal.inet.fi/yritys/pirkko.jauhiainen/etusivu.html

Jämsä:

Jämsän Laskentatoimi Oy

Jämsän Laskentatoimi on täyden palvelun tilitoimisto, joka on perustettu vuonna 1981. Yritys räätälöi kaikenlaisille asiakkaille sopivan palvelukokonaisuuden pitkällä kokemuksella ja asiantuntemuksella.

Yrityksen toimipiste sijaitsee Jämsässä.

http://www.jlt.fi/

Kinnula:

Kinnulan Tilipalvelu Ky

Kinnulan Tilipalvelu Ky on pieni tilitoimisto, joka on toiminut vuodesta 1983. Vuonna 2009 yrityksen omistaja vaihtui tuoden mukanaan tuoretta osaamista.  Yrityksen palveluvalikoimaan kuuluvat monipuoliset taloushallintapalvelut.

Yrityksen toimipiste sijaitsee Kinnulassa.

http://www.kintili.fi/

Laukaa:

Tilitoimisto Tmi Virkosi

Tmi Virkosi on pieni tilitoimisto, joka on toiminut vuodesta 1996. Yritys keskittyy pienyritysten tarpeisiin ja toiminnan laadun perustana on yksilöllinen ja asiantunteva palvelu sekä alan kehityksessä mukana pysyminen.

Tmi Virkosin toimipiste sijaitsee Laukaan keskustassa.

http://personal.inet.fi/yritys/virkosi/

Tilipalvelu Kotitili Tmi

Tilipalvelu Kotitili Tmi on tilitoimisto, joka tuottaa taloushallinnon asiantuntijapalveluita pk-yrityksille ja yhteisöille. Yrityksen toimintatavoitteena on palvella asiakkaita huolella ja ammattitaidolla, jokaiselle asiakkaalle laaditaan yksilöllinen palvelusopimus asiakkaan tarpeiden mukaan. Kotitili Tmi pyrkii jatkuvasti kehittämään toimintaansa.

Yrityksen toimipiste sijaitsee Laukaan Vihtavuoressa

http://www.kotitili.fi/

Petäjävesi:

Tilitoimisto T Pesonen Oy

Tilitoimisto T Pesonen Oy on yli 30 vuoden historiaan omaava tilitoimisto, joka tarjoaa asiakkaille vahvaa ja ammattitaitoista osaamista laajalla taloushallinnon alueella.

Yrityksellä on toimipisteet Petäjäveden lisäksi myös Jämsässä, Muuramessa ja Jyväskylässä.

http://www.pesot.fi/

Pihtipudas:

Sydän-Suomen Taloushallinta Oy

Sydän-Suomen Taloushallinta Oy on vuonna 1989 perustettu laaja-alaisia taloushallintapalveluja tarjoava yritys. Yritys kehittää jatkuvasti toimintaansa, joka perustuu laatujärjestelmään.

Yritys käyttää sähköisiä järjestelmiä, jotka mahdollistavat joustavan työnjaon asiakkaan ja tilitoimiston välillä.

Yrityksen toimipiste sijaitsee Pihtiputaan keskustassa.

http://www.taloushallinta.com/

Saarijärvi:

JL-Tilipiste Oy

JL-Tilipiste Oy on vuonna 1984 perustettu pieni tilitoimisto, jonka asiakkaina on paljon pieniä yrityksiä ja yhdistyksiä. Yritys haluaa tarjota kustannustehokkaita palveluja kaikenkokoisille yrityksille.

Yrityksen toimipiste sijaitsee Tarvaalan kylässä Saarijärvellä.

Leena Heininen, jltili@yritysnet.com

Toivakka:

Tilitoimisto Jukka Taskinen Ky

Jukka Taskinen Ky tarjoaa perinteisten tilitoimistopalvelujen ohella mm. nettisivujen suunnittelua. Yritys pyrkii tarjoamaan mahdollisimman kattavan paketin pienyrittäjän tarvitsemia palveluita ja olemaan kansantajuinen kumppani talousasioissa.

Yrityksen toimipiste sijaitsee Toivakan keskustassa ja asiointi onnistuu myös postitse ja sähköisesti.

http://www.kunnollinen.fi/

Viitasaari:

Viitasaaren Yrityspalvelu Ky

Viitasaaren Yrityspalvelu tarjoaa laaja-alaista tilitoimistopalvelua kaikenkokoisille yrityksille eri toimialoilta. Yritys on toiminut vuodesta 1987 ja toimintaa kehitetään jatkuvasti.

Viitasaaren Yrityspalvelun toimipiste sijaitsee Viitasaaren keskustassa.

http://www.yrityspalvelu.nu/

Äänekoski:

Tilitoimisto Pia-Leena Luotola Oy

Tilitoimisto Pia-Leena Luotola Oy on pk-yritysten palveluihin erikoistunut tilitoimistoyritys. Yritys toimii asiakaslähtöisesti ja jokaiselle asiakkaalle räätälöidään yrityksen kokoon ja tarpeisiin sopiva palveluratkaisu.

Yrityksen toimipiste sijaitsee Suolahden keskustassa Äänekoskella.

http://www.tilitsto.fi/


Kategoriat